Ratamestari

Ratamestari vastaa maanantairastitapahtumasta. Tähän kuuluvat radat, kartat ja tapahtumapaikka palveluineen mukaan lukien turvallisuusnäkökohdat. Työtä tapahtuman järjestämisessä ja läpiviennissä on paljon, minkä vuoksi tehtävät kannattaa jakaa keskittymällä itse ratoihin ja jakamalla muita oheistehtiä joko itse värvätyille tai seuran vapaaehtoisille toimitsijoille.

Tapahtuman järjestelyvaraus

Kun maanantairastikalenteri keväällä valmistuu, voi ratamestari varata oman järjestelyvuoronsa kalenterista ilmoittautumalla seuran kuntorastivastaavalle. Tässä yhteydessä sovitaan alustavasti myös täsmällinen tapahtumapaikka.

Tapahtumapaikan tarkistaminen

Maanomistajat ja tiehoitokunnat ovat tärkein yhteistyöryhmä suunnistustapahtumassa, joten heidät tulee ehdottomasti huomioida tapahtumapaikkaa tarkistettaessa. Maanomistajat ovat yleensä yhteistyöhaluisia ja näkevät mielellään suunnistajat maallaan, kunhan ei aiheuteta heille haittaa.

Tutustu ja tarkista hyvissä ajoin (1-2kk) tapahtumapaikkaan. Autojen paikoittaminen yksityiselle maalle vaatii maanomistajan ja tiehoitokunnan luvan. Paikoitus- lähtö- ja maalipaikan sijoittamisesta kannattaa sopia vuosittain maanomistajan tai tiehoitokunnan kanssa ja käyttää heidän suosittelemiaan paikkoja (jos on), jotta hyvät suhteet maanomistajiin säilyvät. Kuntorastivastaavalta saat tarvittaessa yhteystiedot maanomistajiin ja tiehoitokuntiin.

Jos tapahtumapaikka ei läpäise tarkistusta (ei ole sopiva tai sen käyttöön ei saada lupaa) kannattaa samalta alueelta etsiä vaihtoehtoinen paikka. Voit sopia seuran kuntorastivastaavan kanssa uudesta paikasta, kunhan se tehdään hyvissä ajoin (viimeistään 1kk) ennen tapahtumaa. HUOM! Älä vaihda seuran ehdottamaa paikkaa ilman etukäteissopimusta, jotta tarkka tieto tapahtumapaikasta on seuran kuntorastivastaavalla. 

Maastoon tutustuminen

Kun tapahtumapaikka on tarkistettu, voi ratamestari aloittaa maastoalueeseen tutustumisen ja ratojen hahmottelun. Radat kannattaa suunnitella siten, että käytetään kuljettavuudeltaan parhaat osat alueelta. C-rata (lyhin) tulee sijoittaa alueen suunnistuksellisesti helpoimpaan ja helppokulkuisimpaan osaan. B-rata voi olla vaikeammassa maastossa. Tiheiköitä, vaikeakulkuisia alueita ja suuria korkeuseroja kannattaa kuitenkin välttää, jos mahdollista. A-radan voi kuljettaa suunnistuksellisesti vaativimpien maastoalueiden kautta.

Ratoja suunnitellessa tulee välttää kulkua istutettuja tai kylvettyjä puuntaimia kasvavien aukkojen läpi. Pienet taimikot voivat vaurioitua suunnistajien liikkuessa niillä. Älä ohjaa ratoja tällaisten alueiden poikki tai siten, että aukosta tai taimikosta tulee luonnollinen läpikulkupaikka. Jos taimikoihin aiheutetaan vaurioita, on RaKaS korvausvelvollinen. Välitä tieto tällaisesta korvausvaatimuksesta kuntorastivastaavalle tai seuran puheenjohtajalle.

Myös muut liikkumiselle herkät alueet (esim. lintujen pesintä tms.) tulee ottaa huomioon. Näissäkin asioissa maanomistajia, metsästysseuroja tai muita alueen tuntevia kannattaa kuulla.

Muutokset maastossa

Jos alueelle on tullut uusia teitä, hakkuita tms. kohteita, jotka tulisi ennen tapahtumaa päivittää karttaan, kannattaa ratamestarin merkitä nämä itselleen ylös ja ottaa yhteyttä hyvissä ajoin (viimeistään 1kk) ennen tapahtumaa maanantairastivastaavaan. Muutosten päivittämisestä karttaan (ocd tiedosto) ja versioiden hallinnasta vastaa seuran kartoittajat ja karttavastaava.

Ratojen suunnittelu

Käytä hyväksi maaston parhaiten suunnistukseen soveltuvat alueet ja ota samalla huomioon osallistujien taitotaso ja eri ratojen vaatimukset. Hyvä rata rakentuu erityyppisistä rastiväleistä, joita ovat mm. kartanluku-, reitinvalinta-, siirtymävälit. Ensimmäinen rastiväli ykköselle ei saisi olla radan vaikeimpia, jotta kuntosuunnistajalla on mahdollisuus saada hyvä alku suoritukselleen.

Keväällä ennen lehden puhkeamista voit käyttää rohkeammin karttojen vihreämpiä alueita. Loppukesästä näitä alueita kannattaa erityisesti välttää. Tarkista rastivälien kulkukelpoisuus kävelemällä läpi ainakin kulkuisuudeltaan kriittisimmät rastivälit etukäteen.

Lisätietoja ratojen suunnitteluun löytyy SSL:n harrastesuunnistuksen sivuilta.

C- rata

Helppo n. 2 km rata 4-7 rastilla. Radalla on oltava mahdollisuus käyttää polkuja tai muita helposti havaittavia reittejä. Rastien läheisyydessä on oltava hyvät pysäyttäjät. Rastit tulee olla selvästi nähtävissä. Radan on sovelluttava myös pienille (8-10 v.) lapsille yksin suunnistettavaksi. Tähän rataan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Lisätietoa C-radan suunnittelua varten löytyy maanantairastivarusteista löytyvästä "Suunnistusratoja lapsille" oppaasta.

Jos maastossa ei yksinkertaisesti ole riittävästi polkuja tai muita selkeitä maamerkkejä, kannattaa harkita viitoituspätkien käyttöä.

B-rata

Helpohko n. 4 km rata. Hyväkulkuiseen metsämaastoon sijoitettu rata. Tiheiköitä, soita ja muita vaikeakulkuisia alueita sekä suuria korkeuseroja kannattaa kuitenkin välttää, jos mahdollista. Rasteja radalla on tyypillisesti 6-10 ja ne tulee olla maastossa selvästi nähtävissä.

A-rata

Kohtuullisen vaativa 5-7 km rata maastosta riippuen. Rastivälit kannattaa olla pituudeltaan ja vaikeudeltaan vaihtelevia. Korkeuseroja, tiheiköitä ja muita vaikeakulkuisempia alueita voi olla reitin varrella, jos niiden poikki päästään suunnistuksellisesti vaativille alueille. Rasteja radalla on tyypillisesti 8-14 riippuen maaston vaatimuksista. Rastit voivat sijaita vaikeammin nähtävissä rastipisteissä, jopa tiheiköissä.

Ratamestariohjelma

Ratojen suunnittelu- ja tulostamistyön helpottamiseksi seura on hankkinut käyttöönsä Condes-ratamestariohjelman. Ohjelma on vielä suhteellisen uusi ja jos sen käyttö ei ole sinulle tuttua niin ohjeita löytyy Olfellowsin kotisivuilta sekä tarvittaessa Tuomas Kauliolta. Ratamestariohjelma mm. mittaa ratojen pituudet ja tekee rastimääritteet automaattisesti eikä niitä tarvitse erikseen kirjoittaa.

Ratamestariohjelman esittelyversion voi ladata veloituksetta omalle tietokoneelle ohjelman kotisivuilta. Jos haluat ottaa ohjelman kaikki ominaisuudet käyttöön, tarvitset seuran hankkiman lisenssin avainkoodin. Avaimen ja ohjeet saat Tuomas Kauliolta, tuomas.kaulio(a)iki.fi.

Tapahtumapaikan suunnittelu

Parkkitilaa täytyy olla riittävälle määrälle autoja. Osanottajamäärä vaihtelee 100-200 välillä, jolloin parkkitila tulee mitoittaa n. 50-100 henkilöautolle. Kulku paikoituksesta kartanmyyntipisteelle, siitä ilmoittautumisen kautta lähtöpaikalle kannattaa olla selkeä ruuhkan välttämiseksi. Pitäydy aiemmin maanomistajan ja tiehoitokunnan kanssa sovitussa paikoitus-, lähtö- ja maalisijoittelussa.

Sijoita lähtöleimasin riittävän kauas maalileimasimesta, jotta osallistujat eivät väsyneenä sekoita niitä keskenään. Reitiltä saapuneen suunnistajan leimaus lähtöleimasimella nollaa välittömästi kilpailukortin tiedot. Lähtöleimasin voi olla selvästi erillään ilmoittautumisesta, jolloin suunnistajalle jää mukavasti aikaa verrytellä ja keskittyä omaan suoritukseen. Käytä tarvittaessa viitoitusta lähtöön.

Viimeinen rasti (maalirasti) kannattaa sijoittaa lähelle ilmoittautumista (=maalia), eikä sitä tarvitse piirtää karttoihin, eikä merkitä rastimääritteisiin.

Ota huomioon mahdolliset oheispalvelut (seuran suunnistusohjaus, rastikoulu, suunnistajan kauppa tms.) pisteiden sijoittelussa. Oheistapahtuman järjestäjän tulee ilmoittaa etukäteen joko sinulle suoraan tai kuntorastivastaavalle (joka ilmoittaa niistä sinulle) osallistumisesta tapahtumaan.

Resurssien varaaminen

Ratamestarin vastuulla on järjestää muut toimitsijat tapahtumaan. Karttamyyntiin kannattaa värvätä yksi henkilö ainakin kiireimmän vaiheen ajaksi. Paikoitusoppaiden tarve voidaan arvioida tapauskohtaisesti. Tulospalvelun tehtäviä hoitaa seuran tulospalvelutiimi, joka sopii keskenään vastuuvuorot tapahtumakohtaisesti. Tulospalvelutiimin vastuuvuoralainen ottaa yhteyttä ratamestariin ja sopii saapumisestaan etukäteen.

Paikoituksen ja karttamyynnin toimitsijat voivat hyvinkin halutessaan suunnistaa myös itse tapahtumassa. Palkkioksi toimitsijapanoksesta osallistuminen on maksuton.

Karttojen tulostus

Sovi ratojen tulostuksesta seuran karttatulostuksen kanssa. Radat tulee toimittaa karttatulostukselle viikkoa aiemmin. Varmista vielä ennen tulostusta, että käytät radoissa vain saatavilla olevia rastikoodeja, jotka ovat lueteltu varusteluettelossa

Ratamestarin ei tarvitse arvioida tarvittavien tulosteiden määrää vaan sen tekee tulostuspalvelu. Tulostuspalvelu toimittaa valmiit kartat ratoineen ja rastimääritteineen ratamestarille viimeistään tapahtumapäivänä. Radat ja rastimääritteet kannattaa vielä tarkistaa ennen kuin ne ovat valmiita karttamyyntiin.

Varusteiden noutaminen

Edellisen vuoron ratamestari voi palauttaa varusteet seuran varastolle (Reunakatu 50, 53500 Lappeenranta) tai suoraan seuraavana vuorossa olevalle ratamestarille. Sovi edellisen vuoron ratamestarin kanssa mistä ja milloin maanantairastivarusteet ovat noudettavissa. Tarkista varusteet ja ilmoita mahdolliset puutteet kuntorastivastaavalle. Lataa ratamestarin puhelin. Tarkista leimasinsarjan numerointi ja ilmoita mahdolliset puutteet varusteluettelossa mainittuihin rastikoodeihin verrattuna maanantairastivastaavalle, jotta kadonneet leimasimet saadaan jäljitettyä. Jos sarjasta puuttuu radoissa käyttämiäsi rastikoodeja, voit uudelleen numeroida (teippi koodin päälle ja puuttuva numero teippiin) vapaan leimasimen.   

Rastien vienti maastoon

Vie rastit metsään ja laita kullekin rastille rastilippu ja EMIT-rastileimasin. Leimasimessa on lanka, jolla sen voi kiinnittää esimerkiksi puuhun. Jos rastilaite jää roikkumaan, varmista että leimaustapahtumassa se ei iskeydy puuta tai kiveä vasten. Leimasimen ohjurit katkeavat iskusta helposti.

Opastuksen ja paikoituksen järjestäminen

Opastus tapahtumapaikalle on hyvä olla valmiina kaksi tuntia ennen tapahtumaa. Sijoita ensimmäiset opasteet maanantairastikalenterissa kohdassa "Opastus" mainitulle tielle. Ensimmäiseen opasteeseen on hyvä kiinnittää erilliseen muovitaskuun tapahtumapaikalle jäljellä olevan matkan ilmoittava lappu.

Tieltä kääntymisestä kertova ennakko-opastus tulee sijoittaa riittävän kauaksi itse tienhaarasta. Laita lisäksi tienhaaraan vielä rastilippu, jotta kääntyminen monesti tuntemattomalle sivutielle sujuisi mahdollisimman turvallisesti.

Merkitse tapahtumapaikalla tarvittaessa parkkipaikat erillisillä kylteillä. Käytä seuran tai omia apulaisia paikoituksen ohjauksessa ainakin kiireimmän puolituntisen ajaksi, jos kylttiopasteet eivät ole riittäviä.

Jos lähtöpaikka ei ole helposti havaittavissa paikoitusalueelta, laita opaste myös osoittamaan lähtöpaikalle.

Osallistujien opastaminen

Tapahtuman aikana ratamestarin tärkein tehtävä on olla paikalla opastamassa ratoihin, maastoon tms. liittyvissä kysymyksissä suunnistajia. Osallistujien (varsinkin vasta-alkajien) kysymykset/terveiset voivat vaihdella suuresti. Usein esiin voi tulla toiveita, mitkä ovat syytä viedä terveisinä eteenpäin seuran toimihenkilöille. Laita tällaiset asiat muistiin tapahtumakorttiin ja ota yhteyttä (tai pyydä kysyjää ottamaan yhteyttä) oikeaan osoitteeseen seurassa. Tapahtumassa saatu suora palaute on erittäin tärkeää toiminnan kehittämisen kannalta.

Joidenkin maanantairastien yhteydessä voi olla oheispalveluina erillistä seuran järjestämää suunnistusohjausta. Mikäli tällainen palvelu on tilattu, siitä ilmoitetaan etukäteen ratamestarille. Ratamestarin ei siis tarvitse itse huolehtia sovitusta suunnistusohjauksesta. Mikäli kyselyjä suunnistusohjauksesta tulee osallistujilta, pyydä heitä ottamaan yhteyttä seuran kuntorastivastaavaan ja sopimaan opastuksesta järjestämisestä. Tarkemmat ohjeet löytyvät Maanantairastiesitteestä.

Ratamestari kantaa mukanaan seuran maanantairastipuhelinta, jonka numeron on 040 373 4673.

Tapahtuman päättäminen

Tapahtuma päättyy klo 20. Maali kuitenkin suljetaan vasta kun kaikki suunnistajat ovat palanneet maastosta. Seuraa tulospalvelusta saapuneiden tilannetta.  Ratamestari huolehtii siitä, että jokainen ilmoittautunut suunnistaja palaa maastosta. Kun kaikki ovat tulospalvelun mukaan saapuneet, tarkista vielä että paikoitusalueelle tai tapahtumapaikalle jää merkkejä metsässä olevista suunnistajista. Mikäli klo 21:een mennessä palaamatta on vielä suunnistajia, aloitetaan turvallisuussuunnitelman mukaiset etsintätoimet.

Ratamestari vastaa tapahtumapaikan purkamisesta. Tarkista ettei mitään roskia tms. jää alueelle paikoitus mukaan lukien.

Nouda rastit maastosta mielellään viimeistään seuraavana päivänä. Kun purat rasteja, muista ettei myöskään metsään jää näkyviin teipin kappaleita tai narun pätkiä.

Varusteiden palauttaminen

Tarkista maanantairastivarusteiden kunto ennen palauttamista ja merkitse mahdolliset puutteet viimeistään tässä vaiheessa tapahtumakorttiin ja ilmoita niistä sen lisäksi suoraan kuntorastivastaavalle.

Palauta varusteet seuran varastolle (Reunakatu 50, 53500 Lappeenranta) varastolle viimeistään torstaihin mennessä tai suoraan seuraavana vuorossa olevalle ratamestarille.

Tilitys ja kassa palauttaminen

Karttamyynti laskee myyntitulot ja laittaa ne päivämäärällä ja rahasummalla merkittyyn pussiin. Jätä kassalippaaseen 60 € pohjakassa seuraavaa tapahtumaa varten. Toimita rahapussi Eläinklinikka Tikalle tai maanantairastivastaavalle viikon kuluessa tapahtumasta.